Kotimaista käsityötä mittatilauksella

Ostoskori

Heippa!

Mehtuukaverit yrityksen ja tuotteiden takana on Linda, varsinaissuomalainen yrittäjä vuodesta 2023.

Koirat ovat vahvasti kuuluneet elämääni syntymästäni saakka. Jo pienestä asti oli päivänselvää, että tulen työskentelemään eläinten parissa. Koulutukseltani olen NCert, EAT klinikkaeläinhoitaja ja olen työskennellyt päätyökseni eläinklinikalla jo 20 vuoden ajan.

Erilaisia koiria olen omistanut laidasta laitaan ja monenmoista harrastuslajiakin on tullut vuosien varrella kokeiltua. Vuodesta 2010 lähtien perheessämme on ollut metsästyskoiria ja metsästyksen ohessa niiden kanssa liikutaan paljon luonnossa eräretkillä, jäljestetään haavoittuneita sorkkaeläimiä ja pidetään kuntoa yllä mm. vetolajien parissa. Erilaiset käsityöt ovat olleet intohimoni aina ja mielessä olikin vuosikausia kytenyt unelma toteuttaa sitä isommalla mittakaavalla. Niinpä, vuonna 2021 ollessani äitiyslomalla tyttärestämme, aloitin pikkuhiljaa ajatus- ja kehitystyön kestävistä ja käytännöllisistä koiratuotteista monipuoliseen käyttöön, ulkonäöstä tinkimättä.

Tuotesuunnittelu lähti alun perin omasta tarpeesta, sillä kaipasin seisojan kanssa metsälle helppoa ja monikäyttöistä hihnaa, joka vapauttaisi ohjaajan kädet. Siitä kehittyikin ensimmäinen tuotteeni; itse suunnittelemani BioThanesta® valmistettu monitoimi-noutajahihna, joka mahdollistaa metsällä kulkemisen useammankin koiran kanssa helposti. Toinen, suuren suosion saavuttanut kehittämäni tuote on ollut näyttelyhihna BioThane®-materiaalista. Tuotesuunnittelun kulmakiveni on kehittää täysin uudenlaisia tuotteita tai vähintäänkin toteuttaa niitä omalla persoonallisella tyylillä. Aktiivisen tuotekehittelyn myötä haluan tarjota asiakkailleni uusia ideoita.

Mehtuukaverit- tuotteiden lähtökohtana on alun perin ollut pääasiassa metsästyskoirien ja omistajien tarpeet. Tuotevalikoiman laajennuttua, ne toki soveltuvat kenen tahansa koiran omistajan ja harrastajan käyttöön. Haluan toteuttaa korkealaatuisia, kestäviä ja pitkäikäisiä tuotteita eri kohderyhmille. Tuotteet toteutetaan pääasiassa mittatilauksella asiakkaan tarpeisiin, mutta jonkin verran löytyy myös valmistuotteita.

Toteutan kustomoituja tuotteita myös asiakkaan toiveesta. Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli et löydä valikoimasta toivomaasi tuotetta!


Omat inspiraation lähteeni vuosien varrelta ♥ :